Riina Antamaniemi

1.2.2008
Fiiliksen ovien saranoita olen käynyt kuluttelemassa syksystä 2005 lähtien, jolloin muutimme Lahteen. Silloin edessä oli uuden treenipaikan etsiminen ja mahdollisimman nopeasti. Onneksi eksyin melkein heti kokeilemaan Fiiliksen tarjontaa - ja sillä tiellä ollaan edelleenkin täysin itsensä koukuttaneena.
Liikunta on ollut aina osana elämääni - pienestä lähtien olen aina ollut viipottamassa milloin mihinkin. Eri lajejakin on koitettu monia – joista tärkeimpiä ovat minulle olleet ringette (pelasin nuorempana seitsemän vuotta), tanssi sekä thaiboxing.
Taustastani johtuen pidän eniten raskaista tunneista joissa laitetaan ”itsensä likoon” ja yritetään saada itsestään irti mahdollisimman paljon. Mieluisimpia tuntejani ovat alusta asti olleet spinning power ja tietenkin muut lyhyemmät spinning tunnit sekä pumppi. Normaaliin treeniviikkooni kuuluu 5-6 treeniä viikossa.
Tykkään juuri Fiiliksessä sen ilmapiiristä – treenimotivaatio nousee piiskauksen myötä, vaikka olisi huonompikin päivä, sekä ohjaajat ovat todella ammattitaitoisia.
Olen tullut johtopäätökseen, että Fiilis on oiva paikka purkaa mieltään arjen tiimellyksen keskellä - monesti koettu spinning-pyörän kanssa. Tunneille on aina mukava tulla, kun tietää kotiin lähtiessään saaneensa omaa aikaa ja mielen virkeäksi - mikä onkaan sen mukavampi olotila kuin rankan treenin jälkeen.
Nykyään lähimmäisenikin ovat oppineet mistä varmimmin löytävät minut vapaa-ajallani - joko olen Fiiliksessä tai sitten olemme dalmatiankoira typyjemme kanssa lenkillä/ulkoilemassa 

