Pirjo - Leena Häggqvist
26.3.2007
Pirjo
Toukokuussa 2004 kävelin ensimmäisen kerran Fiiliksen ovesta sisään naapurini tuuppimana. Ajatuksenani oli että " voinhan kokeilla" ja että "on minulla parempaakin tekemistä kuin salilla hikoilu". (mitäs se parempi tekeminen mahtoi olla - eipä enää muistu mieleen). Sillä tutustumisen tiellä olen edelleen. Nykyisin"tutustun" Fiiliksessä 4 - 5 kertaa viikossa. Vip- asiakkaaksi siirryin puolen vuoden jälkeen. Oma perheeni (lapset 11v. ja 15v. sekä aviomies) on myös näiden kolmen vuoden aikana oppinut tietämään missä äiti on, jos kotoa ei löydy. Aluksi spinning-tunnit vetivät mennessään. Takarivissä puuskuttaen oli helppo kohottaa kauan sitten kadonnutta kuntoa. Myöhemmin kunnon löydyttyä ja liikakilojen kadottua (vaatekaapin sisältö meni muuten uusiksi) lemppareiksi ovat muodostuneet fiilisaerobic, aerobicbody, fiilispumppi ja bodybalance.
Miksi edelleen Fiilis? - Vuorovaikutus tunneilla on ykkösluokkaa, ammattitaitoiset, kannustavat ja uudistumiskykyiset mimmit ohjaamassa, paljon uusia mukavia ystäviä, musiikki hyvää ja monipuolista, hyviä ruokavalio- ja treenivinkkejä...Fiilikseen voi tulla iloineen ja suruineen - aina jää hyvä mieli.
Fiilis on meille, jotka pitävät tällaisesta - tämä on sellaista!!!

